Berninpaimenkoiran pentuja

BERNINPAIMENKOIRAN PENTUJA


Meille on syntynyt 2 pentuetta. Toiset 26.4.2024 ja nuoremmat 11.5.2024 

 PENTUJEN TIEDUSTELUT  mielellään ensin sähköpostilla, mutta jos olet jo aiemmin lähettänyt sähköpostia, niin kannatta nyt suoraan soittaa. Kyselyitä on tullut niin paljon, ettemme valitettavasti pysty vastaamaan kaikkiin viesteihin. 

Haluamme kuitenkin seurata pentujen kasvua ja kehitystä rauhassa ja  löytää pennuille ne meistä parhaiten sopivat kodit. Kerrostalo ei mielestämme ole kasvuikäisen bernipennun koti. Emme siis myy bernipentua kerrostaloon. 


HUOM! Pentujen vanhemmat sekä kaikki pentumme ovat Suomen kennelliittoon rekisteröityjä , mikrosirutettuja ja vanhemmat virallisesti (= Suomen kennelliitossa lausuttu ja tulokset näkyvät koiranetissä) lonkka-ja kyynärnivelkuvattuja. Suomen kennelliittoon rekisteröity bernipentue on tae pentujen puhdasrotuisuudesta ja terveystarkastetuista vanhemmista. Ruokavirastoon rekisteröity pentue ei ole sama asia kuin Suomen kennelliiton rekisteri! Toki pentumme ovat rekisteröityjä myös RUVI:n rekisteriin ja ostaja saa mukaan vaihtovarmenteen , jolla pentu tulee ilmoittaa omiin nimiinsä sekä todistuksen pennun mikrosirutuksesta. 

HUOMIO!

Olemme innoissamme pentujen uusista mahdollisista kodeista, mutta haluamme varmistaa, että jokainen pentu saa parhaan mahdollisen alun elämälleen.
Siksi haluamme tuoda esiin tärkeän seikan:

Sitoutuminen Terveystutkimuksiin:

Emme valitettavasti myy bernipentuja koteihin, jotka eivät ole valmiita sitoutumaan suorittamaan viralliset terveystutkimukset kun koira on täyttänyt 18-kuukautta.  Terveystutkimuksista tärkeitä ovat ainakin lonkka- ja kyynärnivelet.  Näiden tutkimusten avulla voimme varmistaa koiriemme terveyden ja antaa arvokasta tietoa rodun jalostukselle. Kerrostalo ei mielestämme ole vaihtoehto kasvuikäiselle bernipennulle. 

Sitoutuminen noudattamaan hoito-ja ruokinta ohjeitamme: 

Ison nopeasti kasvavan rodun ruokinnalla oikealla liikunnalla ja hoidolla kasvuiässä on valtava merkitys pennun optimaaliselle kehityksellä terveeksi aikuiseksi koiraksi. Sillä miten bernipentu ruokitaan kasvuiässä on merkitystä. Pennun tulee kasvaa hitaasti. Liian nopea kasvu altistaa kasvahäiriöille. Luotamme tuttuun ja turvalliseen EUKANUBA-kuivamuonaan. Kasvattamamme koirat, jotka ovat pennusta asti ruokittu vain Eukanuballa ovat saaneet erittäin hyviä tutkimustuloksia Kennelliiton virallisissa terveystutkimuksissa, jonka uskomme pohjautuvan laadukkaaseen EUKANUBA-kuivamuonaruokintaan

Yhtetydenotot:

Voit toki ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse, joka on hyvä tapa antaa meille alustavia tietoja itsestäsi. On kuitenkin tärkeää huomata, että pelkän sähköpostin perusteella emme voi luvata pentua uuteen kotiin. Ymmärrämme, että sähköposti on kätevä tapa aloittaa yhteydenpito, mutta koiranpennun saaminen vaatii enemmän kuin pelkän sähköpostiviestin. Suuren sähköpostimäärän vuoksi emme voi valitettavasti taata että pystymme vastaamaan kaikkiin viesteihin. Otamme sinuun yhteyttä, jos kotisi tuntuisi sopivalta pennullemme. 

Yhteydenotto Puhelimitse:

Ota meihin rohkeasti yhteyttä puhelimitse, mieluiten sen jälkeen, kun olet lähettänyt meille esitiedot sähköpostitse ja olemme päivittäneet tänne pentujen syntymän. Aiemmin lähettämäsi sähköpostisi olemme lukeneet ja se löytyy koneelta.

Sähköpostissa toivottavia tietoja:

Sähköpostissa toivomme sinun kertovan esimerkiksi seuraavat asiat, mutta voit vastata vapaamuotoisesti eikä sinun tarvitse vastata suoraan vain kysymyksiin:

  • Miksi olet kiinnostunut juuri tästä rodusta?
  • Onko sinulla aikaisempaa kokemusta koirista?
  • Suunnitteletko harrastavasi jotain tulevan koirasi kanssa, kuten koiranäyttelyitä tai muita harrastuksia?
  • Oletko kiinnostunut uroksesta vai nartusta ?
  • Kerro meille, missä asut ja keitä kodissasi asuu?
  • Oletko valmis tekemään terveystutkimukset, kuten lonkat, kyynärnivelet, silmät ja polvet, rodulle tyypillisten sairauksien varalta?
  • Onko sinulla suunnitelmia ryhtyä kasvattajaksi tai kiinnostaako sinua uroksen mahdollinen käyttö jalostukseen?
  • Anna meille yhteystietosi lähinnä paikkakunta ja puhelinnumero.(Tämä on tärkeä tieto) 

Huomio viestinnässä:

Sähköpostikyselyitä tulee suuri määrä, ja valitettavasti emme voi vastata kaikkiin viesteihin. Tekstiviestikyselyt eivät valitettavasti ole käytössämme.


Syntynyt pentuja 22.11.2023. Pennut ovat jo uusissa kodeissaan. 

Pentujen emä Bernoban Pyykkimummo lonkat A/A, kyynärnivelet 0/0. Jalostusindeksit lonkat 109, kyynärnivelet 109. Pentujen isä Sciurus Vallis Athos lonkat A/A, kyynärnivelet 0/0. Isän jalostusindeksit lonkat 103, kyynärnivelet 107. Pentueen sukusiitos % 0,15 laskettuna 8 sukupolvella. Pentujen emän Bernoban Pyykkimummo. ````Lissu emän takana on myös kantanarttumme FI MVA Corinheimo Auri, joka oli syntynyt vuonna 1985.  Kesällä 2023 meille tuli 35-vuotta täyteen ensimmäisestä Bernoban bernipentueen syntymästä. 



ALLA KUVIA PENTUEISTAMME, JOTKA OVAT AIEMMIN SYNTYNEET JA JO OMISSA KODEISSAAN

Alla kuva Leijonamielen Leijonamielen Nalle Uniystävän ja Sciurus Vallis Athoksen pennuista. .


ALLA KUVIA PENTUEISTAMME, JOTKA OVAT AIEMMIN SYNTYNEET JA JO OMISSA KODEISSAAN

Bernoban Yön Prinssi on jo omassa kodissaan
Bernoban Yön Prinssi on jo omassa kodissaan

ETSIMME KOTIA 5 -VUOTIAALLE BERNIUROKSELLE. KODIN ON SIJAITTAVA SAVONLINNASSA TAI AIVAN LÄHIALUEELLA. (päivitetty 12.01.2024). Koira luovutetaan vain mikäli meistä koiralle sopiva kotia löytyy. 


Meille on syntynyt pentuja 4.8.2023. PENNUT OVAT jo omissa kodeissaan


              Kuvassa kaikki pennut  tyttö 2 vasemmalta muut poikia.

TÄSSÄ PENTUEESSA EI OLEVAPAITA PENTUJA

Pentuja on  6 urosta ja 1 narttu. Urospennut ovat jo kaikki omissa kodeissaan.


EMÄ: Leijonamielen Nalle Uniystävä
EMÄ: Leijonamielen Nalle Uniystävä
ISÄ: SCIURUS VALLIS ATHOS
ISÄ: SCIURUS VALLIS ATHOS

Sähköpostissa toivomme sinun kertovan vapaamuotoisesti esim. seuraavia asioita:

1. Miksi olet päätynyt juuri ko. rotuun ?
2. Onko sinulla koirakokemusta ?
3. Onko sinulla tarkoitus harrastaa jotain tulevan koirasi kanssa ? Oletko esim. kiinnostunut koiranäyttelyistä tai muusta harrastamisesta ?

4. Haetko urosta vai narttua ?

5. Kerro paikkakunta missä asut ja keitä kodissasi asuu ?

6. Oletko valmis tekemään terveystutkimukset rodulle tyypillisten sairauksien osalta (mm. lonkat, kyynärnivelet )

7. Haaveiletko ryhtyväsi kasvattajaksi tai kiinnostaako sinua uroksen osalta sen mahdollinen käyttö jalostukseen ?

8. Yhteystietosi paikkakunta ja puhelinnumerosi